Olen itse ja henkilökohtaisesti huomannut mukautuvani melko nopeasti ympäristööni. Tämä on toistuva ilmiö: Mukauduin aikoinaan esimerkiksi armeijaan, myöhemmin erilaisiin työyhteisöihin, myös jopa aivan uuteen ammatti-alaan - Toistuvasti. Sittemmin olen havainnut tämän mainitun mukautumiskyvyn heikenneen. Vaihtoehtoisesti pidän toki mahdollisena sitä, etten enää ole viitsinyt tai jaksanut mukautua. En ehkä ole pitänyt sitä enää niin tärkeänä.
Pari päivää takaperin huomasin että olen jo mukautunut tähän vielä melko uuteen ympäristöön koko lailla perusteellisesti. Vahvana esimerkkinä voi pitää sitä, että ajoin auton kyljen autotallin kauko-ohjattavaan porttiin, puoliksi tahallaan. En pahasti, mutta kuitenkin. Aiemmin en missään nimessä, en iki-ikimaailmassa olisi voinut kuvitella tekeväni niin. Nyt riitti kenkkuileva portti ja oma "Eso es, no tiene importancia"-asenne. Vahingot jäivät kuitenkin olemattomiksi.
Kielen opiskelu etenee jatkuvasti. Tottakai. Sanomattakin on selvää (ja sanon sen kuitenkin) että kielelle jatkuvasti altistuminen jo yksinään vie oppimista eteenpäin, mutta etenkin rouva on asian suhteen hyvin ahkera.. Ja siitä seuraa tietysti se, että onpahan rouva jo aika paljon kielen hallinnassa edellä.
Kierrelty on, eri asukasyhteisöjä, meinaan. Kovasti olisi kiinteistöä tarjolla ja hinnatkin vaikuttavat olevan yhä laskussa. "Oma" kiinteistönvälittäjämme täällä kertoi pankin pakkolunastamista asunnoista joita tarjotaa nyt melkein millä ehdoilla tahansa ja houkuttelevalla hintalapulla... Asiahan voi olla piankin ajankohtainen.
Kuvia löyhästi ylläselostettuun liittyen - Klikkaa isommaksi, jooko. Tällä kertaa myös panoraamat ovat jotenkin jo onnistuneita. Liekö saapuva kesä joka valaistusta parantaa, moukan tuuri vai onko oikeasti tapahtunut jotain kehitystä kuvaamisessa, tiedä häntä.
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti