Talvi se saapui tännekin. Niin luki lehdessä ja uutisissa. Sisämaassa on 5 astetta pakkasta, se on "kriisi".
Otsikossa olevaa termiä ("Tosi kylmä!") viljellään usein ja eri puolilla. Voisi syyttää ihmisiä siitä, etteivät pue tarpeeksi päälle, mutta kun ei voi syyttää. Paikalliset ovat kulkeneet toppatakeissaan ja kaulaliinoissaan jo jonkin aikaa. Telkkarissa mainostetaan flunssalääkkeitä ja vastustuskykyä parantavaa jugurttia.
Tällä asenteella itse sitten onnistuin hankkimaan flunssan, hyppelin sateessa sukat märkänä kuin mikäkin pikkupoika ja lojuin parvekkeella iltaa ihmettelemässä. Eilen sitten taisi vähän kuume nousta. Tämä päivä on mennyt toipuessa, nyt juuri on kyllä jo aikalailla terve olo.
Viikonloppu täytyy ottaa iisisti. Viimeistään sunnuntaina täytyy aloittaa pakkaaminen, muutto alkaa maanantaina. Onneksi matkaa on vain taas muutama kortteli, ja aikaa tällä kertaa on pari päivää.
perjantai 28. marraskuuta 2008
perjantai 21. marraskuuta 2008
Perjantaita odotellessa
Huomenna perjantaina sitä onkin ohjelmaa sitten enemmänkin.
Aamulla olisi tilaisuus rampata hoitamassa taas joitakin viranomaisasioita (hohhoijjaa), mutta saattaa jäädä ensi viikkoon.
Illalla on paikallisten suomalaisten pikkujoulut ja siinä yhteydessä jonkunlaiset lastenkekkerit. Pitää käydä tsekkaamassa.
Päivällä kaupungissa on jokaviikkoiset suuret markkinat, joihin ei olla vielä tähän mennessä revetty tutustumaan, josko huomenna sitten. Konkarimmat paikalliset suomalaiset ovat vihjaisseet, että esimerkiksi vaateostokset kannattaa ihan noin rahassa laskien tehdä pääsääntöisesti siellä. Lisäksi läsnä on kuulemma tasokkaita ja edullisia liha-, hedelmä- ja kasviskauppiaita, joilta moni pyrkii nappaamaan viikon ostokset kerralla.
Ostoksista tulikin mieleeni - Minulta on toistuvasti kysytty mitä kaupassakäynti nyt maksaa. Tässä yksittäinen, heikosti dokumentoitu esimerkki.
Lasku n. 28 € :
Läjässä siis: Punaviini, valkoviini, ananasmehu 1l, kahvinsuodattimia, kahvipaketti, valkosipulisuola, jauhelihaa 450g, kanansiipiä 800g, appelsiinimehu 1l, 3-pack keitettyä irtomaissia purkissa, 6-pack olutta kapeita pulloja(25cl), iso leipä, 2-pack chorizomakkaraa 300g, oliiviöljyä 1l, mehupillejä, kuorittuja katkarapuja 500g, ravunlihapakaste 300g, 3-pack wurstinakkeja, säilykekanapullat, sipulitomaattikastikepohja ja toinen kahvipaketti.
Lätkäisen tähän pari kuvaa, nyt kun niitä tulin sämplänneeksi. Kuvia klikkaamalla taas isompaa resoa tarjolla, kuten kaikissa kuvissa joita tähän blogiin työnnän.

tiistai 18. marraskuuta 2008
Teknikal difikultiis
Niin siinä sitten kävi, että "ykkös-pc" taisi tulla tiensä päähän.
Aiemmin jo tähän blogiinkin kirjottelin tuon koneen USB-häiriöistä, jotka tässä sitten muutama päivä takaperin äityivät sellaisiksi, että kone hukkasi usbilaitteita jatkuvasti ja lennossa.. Seuraavaksi jo näyttö aika ajoin pimeni ja käyttöjärjestelmä ilmoitti näytönohjaimen failanneen ja että sitä joudutaan yhtenään uudelleenkäynnistämään.
Homma huipentui siihen, että kone ei enää varsinaisesti käynnisty. Joitain piippikoodeja läppäriparka yritti viimeisillä käynnistyskerroilla viestittää (muistihäiriöstä tms.), sittemmin ei elonmerkkejä ole ollut koko koneessa. Pitänee hankkia uusi aikanaan, nyt kyllä muutama kuukausi saa mennä tällä kakkoskoneella.
Tähän entryyn en nyt voi kuvia työntää. Tämä kakkos-pc on tosiaan hiukan köyhempi paitsi suorituskyvyltään niin myös muilta ominaisuuksiltaan - koneessa on esim. vain 2 usbiporttia, jotka nyt ovat miehitetyt 3g-modeemilla ja hiirellä. Kortinlukijaa ei ole, joten tässä yhtäkkiä lennossa kuvien lisääminen ei vain ole mahdollista.
Teen paremman entryn piakkoin.

lauantai 8. marraskuuta 2008
Kaksi viikkoa
Tosiaan, kaksi ensimmäistä viikkoa takana. Rouvalla iski aamusta ärhäkkä torticollis oikeaan epäkäslihakseen. Siinä se on päivä kulunut ähkiessä, buranaa ja muuta puuduketta on kulunut yllättävän vähän. On se tuommoiseksi likaksi aika kova jätkä. Ei ole edes väkivallalla uhannut vaikka olen vinoillut kuin italialainen torninrakentaja koko päivän.
Kylläpä on itse asiassa mahtunut melkoinen määrä tapahtumaa ja tapahtuvaksi laitettavaa tähänkin kahden viikon aikaan joka tosiaan on lähdöstä kulunut. Juhlistin tätä pientä merkkipäivää kokkaamalla valkosipuliherkkusienikanaa sipulilla ja riisillä, kyytipoikana kivaa valkoviiniä ja pienelle kylmää kaakaota.
Tänään käytiin rannalla (kts. kuvat). Alkuperäisessä aikataulussa olisi ollut hintaneuvottelua erään hollantilaisen poppoon kanssa vuokra-asunnosta, joita samassa yhtiössä olisi ollut tarjolla kaksi. Toinen keissi meni puihin hinnan vuoksi ja toinen sitten kariutui johonkin kummalliseen hollantilaiseen lakiasianhoitojuttuun, jota ei voi ymmärtää. No ei se mitään, tarjontaa muualla kyllä on. Ja jäi kuitenkin käteen yksi illalliskutsu ja uusia ihmissuhteita.
Hups, eipähän saatu oleskelulupa-asiaa tänäänkään eteenpäin ei sitten senttiäkään.. No ensi viikolla sitten. Mañana, kuten paikallisetkin sanovat.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Kuvia, ei muuta. ...Not.
Kuvia joo. ja niitäkin vähän.
Tekisi mieleni kirjoittaa tähän vähän kotimaan viranomaisista ja asiainhoidosta, mutta ei se mitään auta.
Voisin myös kirjoittaa jotain siitä, että EU:ssa pitäisi kansallisen sairausvakuutuksen siirtyä maasta toiseen kohtuullisella asiainhoidolla ja kohtuullisessa ajassa, mutta ei se kirjoittamalla tapahdu.
Voisin myös vuodattaa rivitolkulla siitä, miten lainsäätäjä on jäljessä tilanteessa, jossa joku invaliditeetin ja sitä myötä työkyvyttömyyseläkkeen omaava henkilö saattaa saada eläkkeenmaksajalta lupaa tehdä kuntoutushenkistä askartelutyötä netin välityksellä ja maksaa edes vähän veroja suomalaisella työnantajalla vaikkei Suomessa asuisikaan ja siten menettää kansallisen vakuutusturvansa määrämättömäksi ajaksi, mutta ei se laki siitä ehjäksi tulisi.
Niinpä maksan itse yksityisen terveysvakuutuksen, kuuntelen puhelimesta kuinka "työn tekeminen kannattaisi nyt lopettaa"( Siis ihan oikeasti!?!), ja laitan tähän vain kuvia.
..No ei se niinkään.
Kumma miten jo kirjottaessa kun mouhottaa niin olo helpottaa.
Vähän kuulumisia; Viranomaisasiat (kuten yllä jo todettavissa) alkavat "valmistumaan". Olemme saaneet netin välityksellä loistavaa palvelua Helsingin Maistraatilta (muidenkin tahojen palvelu on ollut ihan oikeasti asiallista ja loistavaa, toiminta ehkä lakisyistä järjenvastaista). Oleskelulupa-asiat oli tarkoitus hoitaa meidän toimesta tällä viikolla, mutta jospa otetaan nyt asenne "maassa maan tavalla" ja mañana.. Eli tällä viikolla värillisiin passikuviin ja poliisille alkuviikosta tai noin. Sitten kun huvittaa.
Vuokrakämppää ollaan myös katseltu, muutama prospekti jo löydettykin. Yksi mielenkiintoinen asunto on mahdollisesti tarjolla yhtiöstä, jossa oltiin ns. väliviikko ennen tätä osoitetta. Täytyy jatkaa seikkailua.
Mutta kuvia. Kävin kuvaamassa tänään (Todella kuuma päivä vuodenaikaan nähden) katolla. Lisäksi pelleilin yhden asetelman verran makroa. Klikkaa kuvia jotta saat isompia nähtäville.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Matkalaukut vihdoin purettu.
Tänään muutettiin, yllättäen yhden päivän etuajassa. Tähän entryyn lätkäisen muutaman kuvan. Koska tässä osoitteessa on nyt tarkoitus viivähtää pitempään, kuvaan varmaankin myöhemmin lisää. Klikkaa kuvia nähdäksesi suuremmat versiot.
Ah auvoa. Kamat eivät enää pyöri jaloissa ja jokaista sukkaa ja tiesmitä ei tarvitse kaivaa laukkujen pohjalta, sekamelskasta. Saavuttiin siis viimein asuntoon, joka on vuokrattuna joulukuulle. Ensivaikutelma on sellainen, että saatampa soittaa välittäjälle ja kysellä tilannetta koko loppuvuodesta.
Huoneisto ei ole yhtä "pramea" kuin edellinen, mutta varsin tasokas. Lisäksi etäisyyttä tuohon viime viikon kämppään ei ole kuin pari korttelia, joten kaikki kaupat sun muut ovat näillä nurkilla jo jokseenkin tuttuja. Mutta jos nyt viikon tai noin katselisi.
Vielä kuvaa meiningistä uudella kotikadulla (talvihan on siis saapunut, marraskuu on ensimmäinen talvikuukausi), kelejä vielä toistaiseksi pitää - maan pohjoisosissa ja vuoristossa on saatu jopa lunta, täällä se kuulemma olisi kuitenkin tavatonta.
Kotikadun nurkkausta kymmenen aikaan muistaakseni

Kotikadun nurkkausta kymmenen aikaan muistaakseniEnsi viikon ohjelmassa onkin sitten soittelua Suomeen päin viranomaisasioissa. Kaupunkiin muuttoilmoitusta tehtäessä täytyy jotenkin tuo jälkikasvu todistaa jollakin pumaskalla omakseen ja niin edelleen. Alkaa täkäläinen byrokratia nostamaan päätään. Onneksi näitä asioita ei kuitenkaan tarvitse hoitaa kuin kerran.. tai näin ainakin tarina kertoo.
Jospa jo pöly laskeutuu.
Jospa jo pöly laskeutuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)