lauantai 8. marraskuuta 2008

Kaksi viikkoa

Tosiaan, kaksi ensimmäistä viikkoa takana. Rouvalla iski aamusta ärhäkkä torticollis oikeaan epäkäslihakseen. Siinä se on päivä kulunut ähkiessä, buranaa ja muuta puuduketta on kulunut yllättävän vähän. On se tuommoiseksi likaksi aika kova jätkä. Ei ole edes väkivallalla uhannut vaikka olen vinoillut kuin italialainen torninrakentaja koko päivän.

Kylläpä on itse asiassa mahtunut melkoinen määrä tapahtumaa ja tapahtuvaksi laitettavaa tähänkin kahden viikon aikaan joka tosiaan on lähdöstä kulunut. Juhlistin tätä pientä merkkipäivää kokkaamalla valkosipuliherkkusienikanaa sipulilla ja riisillä, kyytipoikana kivaa valkoviiniä ja pienelle kylmää kaakaota.

Tänään käytiin rannalla (kts. kuvat). Alkuperäisessä aikataulussa olisi ollut hintaneuvottelua erään hollantilaisen poppoon kanssa vuokra-asunnosta, joita samassa yhtiössä olisi ollut tarjolla kaksi. Toinen keissi meni puihin hinnan vuoksi ja toinen sitten kariutui johonkin kummalliseen hollantilaiseen lakiasianhoitojuttuun, jota ei voi ymmärtää. No ei se mitään, tarjontaa muualla kyllä on. Ja jäi kuitenkin käteen yksi illalliskutsu ja uusia ihmissuhteita.

Hups, eipähän saatu oleskelulupa-asiaa tänäänkään eteenpäin ei sitten senttiäkään.. No ensi viikolla sitten. Mañana, kuten paikallisetkin sanovat.


Mun "toinen nainen".. Rakastaa välimerta.



Ensimmäinen Nainen ja Toinen kävelevät rannalla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siehän sälli olet.

Inútil kirjoitti...

Kiitos paljon (murre on rikkaus).