torstai 30. lokakuuta 2008
Lepoa näkyvissä
Neljäs päivä kohdekaupungissa on eletty. Neljä päivää onkin ollut kokolailla työn tuntuista meininkiä siinä mielessä, että ollaan saatu aikaiseksi jo paljon asioita. Pankkitiliä perustettu, maksukorttien perässä juostu, hoidettu siirtolaisviranomaisasioita alulleen.. Puhelinnumerot perustettu paikalliselle operaattorille, nettiä hankittu ja niin edelleen.
Niin, netti. Tässä uuäsbee-dongelilaajakaistassa ei sinällään näin ensikosketukselta liene mitään vikaa. Huolestuttavaa on, että tämä meikäläisen Vistakone tuntuu yskivän - Nettiyhteys pätkii koska läppäri vähän väliä ilman näkyvää syytä hukkaa USB-laitteita, siis myös tämän usbimodeemin. Täytyy tutkia.. Vaikka myöntää täytyy että kiusaus "kierrättää" koko laite olisi kova. Sitä kun turhautuu tietokoneisiin niin sitä sitten turhautuu.
Kaiken muun aikaansaamisen ohella olemme ehtineet tutustua kaupunkiin. Verrattuna aurinkorannikon meininkiin ollaan kyllä pienemmän tuntuisissa ympyröissä, vaikka pikkukaupungin tunnelmaan ei ihan päästäkään. Julkinen liikenne perustuu viiteen bussilinjaan, jotka ovat ns. kiertolinjoja. Aikataulut pitävät yhtä hyvin kuin vaalilupaukset vaalien jälkeen, mutta perille ollaan päästy. Käveltykin ollaan, ja paljon.
Korkkasin äsken kaanonikameran kassista ja otin pari kuvaa ihan tästä nurkilta, nämä siis tässä entryssä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti