tiistai 26. elokuuta 2008

Ei vaivaa

Kävimpä lekurilla juttelemassa, näyttäytymässä ja itseni tutkituttamassa, rikki kun olen (kuulemma). Oli kyllä ensimmäinen kerta kun kuulin hyviä uutisia, olen olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Mutta ei siitä sen enempää.

Muuttoprojektissa pientä sahaamista ja siinä mielessä takaiskua, että asuntomarkkina tässä ihan paikallisesti näyttää aika tarjontavoittoiselta. Mutta ei se maailmaa kaada - Vielä ainakaan.

In The Other News: Vaimoni nöräilee konffaamalla thunderbirdiä ja geemailia linux-miniläppäriin. Outoa.

Ja jotta tähän entryyn saisi jotain varsinaista sisältöä, tässä kiuasmakkararesepti:

Kunnon Kiuasmakkarat
(kahdelle)

  • 2 Mausteista grillimakkaraa (Esim. Wilhelm sinihomejuusto tai Juustokabanossi)
  • 2 Isoa bratwurstia
  • 1 Iso punasipuli
  • 2 Tomaattia
  • 2 Valkosipulinkynttä (tai maun mukaan)
  • Pluraus (n. 3-4 rkl) Oliiviöljyä
  • Pippuria
  • Kiuasmakkarapussi

Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet ohuisi siivuiksi. Sekoita kipossa valkosipuli, pippuri ja oliiviöljy.
Tee makkaroihin syviä ristiviiltoja. Katkaise bratwurstit puoliksi. Lado makkarat pussiin.
Leikkele sipuli reiluiksi noin 1-1,5 cm vahvuisiksi siivuiksi. Siivuta myös tomaatit raskaalla mitalla, lado sipulit ja tomaatit makkaroiden päälle pussiin.
Kaada lopuksi maustettu öljy koko kasan päällimmäiseksi ja sulje pussi. Jos pussi kävi ahtaaksi ja öljy ei tuntunut leviävän, kääntele pussia varovasti sulkemisen jälkeen.
Laita pussi kiukaalle viimeisille löylyille ja jälkilämmölle. Saunan kiukkuisuudesta riippuen sopiva kypsytysaika on noin 20-40 minuuttia. Ruoan tuoksu kyllä yleensä hälyttää ajoissa.
Kun ruoka on kypsää, nosta pussi pois ja revi auki. Tarjoile keveän punaviinin (esim. kalifornialaiset Grey Fox tai Turning Leaf Merlot) ja/tai oluen kanssa.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen isompana.